Vajakkiskenessä suhisee

Vajakkiskenessä suhisee

Vajaakätisten purjehduspiireistä kuuluu kummia. Vuosikausien vinkumisen ja voivottelun jälkeen näyttää vihdoin siltä, että perinteiseen Espoo-Suursaari -kilpailuun olisi tulossa kaksinpurjehdusluokka. Jo on aikakin. Länsinaapurissamme kaksinpurjehdusluokkia on ollut pidemmissä purjehduskisoissa jo 40-luvulta asti, joten on oikeus ja kohtuus, että vihdoin Suomessakin siirrytään kohti yksilökeskeistä ja epäsosiaalista purjehdusta!

Kaksinpurjehduksen edut ovat ilmeiset! Se ainainen gastien vinkuminen jää pitkälti pois, tai ainakin vähenee, sillä onhan paljon helpompaa lahjoa tahi uhkailla yksi ihminen veneeseen, kuin ne kisoissa normaalisti tarvittavat 4-8 apukättä. Purjehdus itsessään ei mitenkään ole purjehtijoiden määrästä riippuvaista. Ihan samalla tavalla ne manööverit ja muut kommervenkit kahdestaankin hoituvat. Aikaa on vaan varattava hiukan enemmän, eli aivan kääntömerkin juureen ei vajaakätisenä kannata ajaa. Toki niiden väistämättömien tötöilyjen selvittelyyn tuhraantuu enemmän aikaa, mutta kyllä niistäkin yleensä ollaan toivuttu ihan saman vuorokauden aikana. Keulaosaston tunteistakaan ei tarvitse niin välittää, sillä hyvin todennäköisesti sinä itse olet sekä keulaosasto että pianisti. Kerrankin saa avautua ja huutaa ihan vapaasti!

Karski kaksinpurjehtija torkkuu sitloorassa vaaleanpunaiseen huopaan kääriytyneenä. (oikeasti tilannekuva Piritasta HTR:n iltabileiden jälkeen)

Valtavan kokemukseni* perusteella uskallan suositella kaksinpurjehdusta ihan kaikille veneestä ja taitotasosta riippumatta! Onhan suurin osa matkapurjehtijoistakin liikkeellä kahdestaan.

Suursaarihan ajetaan aina nukkumatta, joten kaksinpurjehdusluokassa ei tarvitse edes mitään erikoisia vahtivuoroviritelmiä miettiä. Vartin torkut Suursaaren eteläkärjessä riittävät mainiosti univelkojen kuittaamiseen ja loppuajan dynaaminen duo voi keskittyä trimmaamiseen, haikkaamiseen ja kaljan kittaamiseen. Ohjaushommat kannattaa suosiolla jättää elektromekaanisten laitteiden huoleksi, sillä useimmiten se autopilotti on ihmispilottia paljon parempi ja tarkempi ohjastaja.

Rohkeasti mukaan kaksinpurjehdusluokkaan!

*Kirjoittaja on käynyt kerran keskeyttämässä Helsinki Two Starissa ja räpiköinyt aikoinaan läpi myös jonkun muutaman tunnin kaksinpurjehduskisan.