Kiersimme saaren

Kiersimme saaren

Ties kuinka mones Suursaari-kisa näytti kaikkien sääennusteiden valossa kovin kevyttuuliseltä. Sitähän se sitten olikin, mutta onneksi pääosan taipaletta vene liikkui purjevoimalla haluttuun suuntaan. Ne Suursaaren ympärille lasketut pläkämiinat ratkaisivat kyllä pelin ja viimeinen kanveesiin tipauttanut isku tuli Melkin kulmilla. Jos pläkä on tämän lajin suola ja varianssi, niin muistutan vaan verenpaineesta ja terveellisistä elämäntavoista. Vähempikin riittäisi.

Kisavalmistelut sujuivat totuttuun tapaan. Veneeseen bunkrattiin kisajuomat ja muutama öylätti matkaeväiksi. Tiimin some kävi kuumana viimeiseen asti puuttuvien lisäkilojen metsästyksessä, mutta tuloksena oli lähinnä vaikenemista, joten Suursaaren kierrokselle lähdimme hiukan kevyellä miehistöllä. Keveys ei liiemmin haitannut menoa vaan ihan muut asiat nousivat kohtuullisen venevauhdin tappajaksi.

Kaivopuiston yläpuolella pörräsi lentonäytös ja sitä ihmetellessä unohdimme lähteä ajoissa kipparikokoukseen. Ehdimme sentään lähtöalueelle ennen starttia ja muutaman verryttelyvedon jälkeen olimme valmiita Suursaaren valloitukseen. Ties kuinka monetta kertaa.

ORC2-luokkaan oli ilmoittautunut kaikkiaan yhdeksän venettä, mutta virolaisen Minnin jätettyä kisan väliin lähdimme matkaan kahdeksan veneen fliitissä. Olihan sitä siinäkin vastusta ja heti startin jälkeen nopeammat veneet ampaisivat karkumatkalle Lown jäädessä tapansa mukaan peräpään valvojaksi.

Startti oli kahdeksan jälkeen perjantai-iltana ja heti lähtölinjan jälkeen keulaosaston valvojaksi äänestetty hämäläisen purjehdussuuntauksen taitaja Jussi kiskoi spinnun ylös. Kulmat olivat suhteellisen tiukat, mutta pysyi se pallokaspurje sentään vedossa ja vauhtikin oli luultavasti fokkalätkyttelyä parempaa.

Käärmesaarten nakkiportilla kisa tiukkeni. Startissa rintsikoitaan esitellyt Nautinnolla löysi vauhtinsa ja survoi keulansa Lown ahteriin kiinni. Kärmisten kivikoiden rajoittaessa nostattelua päästimme Naukkarin ohitse, mutta samasta välistä yrittäneen King of Magicin sentään pidimme ihan kiusallaan takana. Bianco tuntui kiskovan hiukan eroa muuhun ryhmään.

Melkin kääntöpoijulla viikkailimme spinnupurjeen säilytyslokeron virkaa toimittaneeseen paskahuussiin ja jatkoimme kalvoilla. Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että huussi on mainio paikka säilyttää spinnua, mutta 80 neliötä märkää kangasta pienessä tilassa ei mitenkään helpota tarpeiden tekoa. Pieni latriini muuttuu entistäkin pienemmäksi ja ainoa tapa ulostaa on tunkea takamuksensa märältä rotalta tuntuvan spinnukassin ja pytyn väliin ja toivoa, että reiät ovat samalla vertikaaliakselilla. Useimmiten ovat, toisinaan eivät. Suosittelemme hyvin kuitupitoista kisaevästä.

Matka Hramtsowille oli sivutuuliluikkaria ja puolessa välissä jotosta Smart Heating punnersi yläpuolelta ohi. Suivaannuimme asiasta niin paljon, että reisille roiskumisen uhallakin nostimme sivutuulispinnun takaisin salkoon. Hyvinhän se sitten toimi ja kitkuttelimme pääfliitin joukossa Hramtsowin nakille saakka, jossa teimme fokka-ylös-spinnu-alas-spinnu-ylös-fokka-alas -operaation. Sukkelaan tiimiläiset askareesta suoriutuivat, ainoastaan fallisakkelin ylettömään ja huolelliseen teippaukseen kului tovi (se Weban juttu). Jotkut tiimit kuulemma hoitavat spinnuvaihdon kuorimalla, mutta emmehän me nyt sellaisiin tohdi ryhtyä. Jotenkin rivoa ja ihmisarvoa alentavaa. Siis se kuoriminen.

Pätkä Hramtsowilta Kalbikselle oli spinnuttelua. Sääennusteiden povaama tyyni pysyi poissa kisatantereelta ja veneet liikkuivat ihan mukavasti ihan mukavan lämpimässä säässä. Lowilaiset riuhtoivat naruja minkä ehtivät ja polaaritrimmimittari hyrisi tyytyväisenä. Nautinnollan hyvin erottuva pinkki spinnu pysyi kohtuullisella etäisyydella ja tovin aikaisemmin taipaleelle lähteneistä LYS 3  ja First 31.7 -luokkien veneistä ei suurta harmia ollut. Bongasimme matkalla suomen nopeimman Siesta 32 -tyyppisen veneen S/y Sampo Sälevaaran ja pohjoismaiden vauhdikkaimman First 31.7 Senin. Käväisimme kinumassa seniläisiltä lisää kaljaa, mutta kiukkuisen näköinen trimmeri uhkasi heittää tyhjällä oluttölkillä, jos yhtään enemmän häiriköisimme tuulia. Poistuimme vaivihkaa hiukan kauemmaksi miettimään, onko glykoli myrkyllistä blandattuna.

Kalbodagrundilla reitti kääntyi koiliseen, mikä olisi tarkoittanut huonoja alamäkikulmia. Jatkoimme suoraan itään totellen sääreititysohjelman ja landejärjen suosituksia. Komensimme simpanssin vahtimaan kompassisuuntia ja jäimme odottelemaan shiftiä länteen. Kauan sitä jykevää shiftiä saimmekin odotella, mutta kymmenkunta mailia ennen Kotkan porttia se tarpeeksi kookas viimein tuli. Jiippasimme paaralle ja lähdimme hyvillä kulmilla ja hyvillä mielin kohti tiheän sumun verhoamaa merimerkkiä.

Tiheä sumu riivasi mielialaa koko aamun, mutta onneksi nykyaikainen plotteripurjehtija ei tarvitse näköhavaintoja. Kurssi pysyy hyvin kuosissa ja entisaikojen kisoihin oleellisesti kuulunut suunnistuksen tarkkuus ei näyttele enää mitään roolia. Joskus kymmenisen vuotta sitten olen viimeksi koskenut paperikarttaan ja silloinkaan en ymmärtänyt siitä enempää kuin sika servetistä. Onneksi kehitys kehittyy.

Kotkan Portille saavuimme parikymmentä minuuttia luokan kärkiveneiden jälkeen. VO60 -tyyppinen vene Tokio ennätti portille muutaman minuutin ennen Lowia ja muita pursia ei näköpiirissä ollut. Näköpiiri oli tosin edelleen suhteellisen rajoittunut sumun peittäessä näkymät. Siinä löysää nyhtöpossuaamupalaa ryystäessämme laskeskelimme, että olemme vielä ihan hyvin kisassa mukana. Lyhyen tähtäimen tavoitteeksi asetimme plotterin mukaan keulasuunnassa möllöttävän suuren saaren mahdollisimman nopean kiertämisen ja rivakan paluun lähtöpisteeseen. Tavoite ei toteutunut millään muotoa. Tavoitteiden asettelukin on ihan tyhmää. Ainakin yhtä tyhmää kuin kiertää kehää Suomenlahdella vapaapäivänä vapaaehtoisesti.

AIS juorusi, että Naukkari, Magic ja Bianco yrittävät perinteistä läheltä sisälle ja kaukaa ulos -taktiikkaa saaren kierrossa. Pikaisessa taktiikkapalaverissa Jussi, Mikko ja Juha päätyivät samanlaiseen ratkaisuun ja asia annettiin tiedoksi hyttiin sammuneelle rattimiehelle. Jälkiviisaana voidaan todeta, että suunnitelma oli tosiaan hyvä, mutta ne Suursaaren pläkämiinat olivat se tuntematon muuttuja, joka sekoitti kaiken. Hiukan ennen pohjoiskärkeä tuuli loppui ensimmäisen kerran ja taistelu aikaa ja hermojen menettämistä vastaan alkoi. Lilluimme tehokkaasti idempänä lilluneen Tokion ohitse. Lilluvauhtia lillutellen. Lillua on vinkeä sana joka rimmaa kivasti monen sanan muun kanssa.  Jotenkin vinkeää oli myös lillua ohi VO60:n. Aussi-ihme CQS:kin näkyi vielä aississa.

K: Jos australialaisen super maxin kippari, amerikkalainen F35 pilotti ja Lown tiimitakkiin pukeutunut Sulevi Peltolan näköinen mies menevät ravintolaan, niin mitä tapahtuu?

V: En tiedä, mutta Peltolan näköinen mies poistuu naisseurassa.

Muutaman vartin tupakanpolton jälkeen tuulisi virisi siinä määrin, että vene liikkui haluttuun suuntaan. Ajoimme muutamalla jiipillä pohjoiskärkeen ja nousevan aamuauringon lämpö karkoitti merisavun. Naukkarin punainen spinnu roikkui velttona Suursaaren litoraalissa ja Lown taktikkotyöryhmä päätti pikapalaverin jälkeen muuttaa kurssia kauemmaksi rannasta. Tokion taktiikkatyöryhmä päätti ajaa suoraan Suursaaren itärantaan kellumaan muiden veneiden seuraan. Hetken näytti jo siltä, että kauemmaksi rannasta painaltaneet Low, Smart Heating ja Wild Joe rynnivät koko kärkijoukon ohitse ulkokautta. Läpsimme ylävitosia niin että ranteita pakotti.

Pläkäkisan luonteeseen kuuluu, että tilanteet vaihtelevat. Tuuli loppui Lown ympäriltä ja asiaa manatessamme se tuuli siirtyi ihan kiusallaan puhaltamaan Biancon johtaman ryhmän liikkeelle. Katselimme itku kurkussa miten veneet pyyhälsivät rannassa spinnut terhakkaasti vedossa. Lown taktikkotyöryhmä kokoontui kolmannen kerran ja päätöksenä oli lähteä rantaan puhurijahtiin. Veneen kippari oli jo tässä vaiheessa aivan valmis keskeyttämään.

Rannan kautta seilanneet veneet veivät tuulen mukanaan ja Lown ehtiessä samoille hoodeille olivat virtaukset tiessään. Spinnuilusta ei ollut tietoakaan, mutta kalvoilla etenimme rivakkaa puolen solmun vauhtia kohti eteläkärkeä. Tokio sentään pysyi takana ja edessä pyyhältäneet veneet katosivat eteläkärjen taakse. Hiukan harmitti.

Matka Suursaaren eteläisimpään kohtaan kesti kauan. AIS kertoili, että karkuun lähtenyt rantaryhmä oli jo paluumatkalla Kotkan portilla kääntäessämme keulan kohti luodetta. Ihan vaan varmistukseksi kävimme vielä lämppäriveneen kanssa länsirannan tuntumassa toteamassa, ettei sitä tuulta ollut sielläkään. Puhurit löytyivät vihdoin vasta reilun mailin päästä rannasta. Hetken näytti jo siltä, että takaa tulleet LYS-luokat ja ORC 1:n veneet ajavat poloisen Lown kiinni, mutta satakunta metriä etumatkaa riitti. Pääosa takafliitistä jäi tuntikausiksi kellumaan eteläkärjen tuntumaan Lown hypätessä viimeisen tuulenvireen matkaan kohti porttia. Pieni ja kovin laiha lohtu, sillä peli tuntui harvinaisen menetetyltä ja koko purjehdusharrastus täysin vajaamieliseltä puuhalta.

Saarikierrokseen kului kymmenen tuntia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että viime vuonna kierros hoitui reilussa neljässä tunnissa.

Matka portilta takaisin Hramtsowille sujui kryssien kevyessä tuulessa. Bongatut sääennusteet väittivät tuulen kääntyvän lounaaseen, joten ajelimme rumppiksen eteläpuolella. Ei se tuuli mihinkään kääntynyt. Tai ainakaan me emme sitä huomanneet ja simpanssikin oli hiljaa. Taisimme olla puolittaisessa lomapurjehdusmoodissa. Vaiva, joka on kovin yleinen Suursaaren paluumatkalla. Oman lisämausteensa toi temppuileva loki, joka ilmoitti venevauhdin väärin ja virhehän vaikutti myös mittareiden tosituulisuuntaan. Ajelimme jotenkin hassuja kulmia, kunnes joku fiksu tajusi vilkaista plotterin SOG-lukemaa. Reilun puolen solmun heitto aiheutti kummastusta ja kummallisuuksia.

Hramtsow tuli aikaisin sunnuntaiaamuna vastaan. Puolet neljän hengen miehistöstä oli nukkumassa ja trimmaajan sovittaessa keulassa reikiä kohdilleen ajeli kippari tovin yksinpurjehdusmoodissa. Kisan viimeinen inha pläkä väijyi Melkin kulmilla. Vene mateli jälleen alle solmun vauhteja ja muutaman mailin matkaan Melkiltä Haukilahteen tuhrasimme lähes kaksi tuntia. Käärmesaaren kohdilla kelluimme reilun vartin aivan paikoillaan ja laidalle kömpineet gastit nukahtivat uudestaan. Hetken koko tiimi taisi torkkua.

Heräävä länsituuli vei viimein Lown maaliin. Asia ei herättänyt oikeastaan mitään tunnetiloja. Aika turha reissu.

Seuraavaksi sitten kilpalillumaan jonnekin muualle.