Huhtikuu – Ilakointia

Huhtikuu – Ilakointia

Lown blogi on näemmä sitkeä kuin jalkasilsa tai penslattu kuppa: aina se jostain ilmestyy uusissa vaatteissa kiusaamaan kuuden vakiolukijan mielenrauhaa. Pahoitteluni.

Mitä sitten on tapahtunut veneelle tahi tiimille blogin korpivaelluksen aikana? Eipä ihmeempiä tai kertomisen arvoista.

Pohja on toki hinkattu jokakeväiseen tapaan, mutta muuten kisa-alusta on aikalailla entisensä. Jotain pientä karvanoppaa ja diskopalloa on punaviini-iltojen seurauksena ilmestynyt masentavia kisamatkoja piristämään, mutta vene on siis vanha ja tuttu. Myös venettä liikutteleva ihmisryhmä on vanha ja tuttu. Siis todella vanha ja tuttu, lähes alkuperäinen. Parin viimekauden kummalliset kokeilut tulivat tiensä päähän ja palasimme monissa kovissa after-sail -bileissä koeteltuun rosteriin. Taannee taas ala-arvoiset tarinat, hakkaavan krapulan ja jälkiselvittelyt. Menestys ei ole taattu, mutta mahdollinen toki. Siis ikäänkuin kaiken muun hauskan oheistuotteena ja bonuksena.

Kisakalenterikin on totutunlainen. ORC rankingsarja muodostaa kalenterin rungon ja päälle ripotellaan muutama LYS-kisa ja viikkohöntsä. Alkukauden suuria kohokohtia ovat Weban tonkat, Suursaari race ja Baltic Offshore Week. Juhannuksen jälkeen vene jää laituriin odottelemaan syksyn kisasettiä, jonka kiinnostavimmat tapahtumat lienevät Gulf of Finland Race ja perinteinen Turkisregatta. Kisakalenterin mausteeksi sopisi vielä joku hiukan pidempi kisa, mutta saas nyt nähdä, mitä keksitään ja minne päädytään. Eihän näistä tiedä. Liika suunnittelu on tylsää. Päätön koheltaminen on paljon mielenkiintoisempaa.

Emme edelleenkään aio opetella purjehtimaan. Ihan vaan tiedoksi.

Jiihaa! Enää reilu kuukausi kauden alkuun! Kyl tää tästä!