Suursaari Race – Osa-aikaduunarit

(c)
(c) Markku Auvinen/Donna. Lown iso täydellisessä trimmissä...kuva lienee otettu hiukan ennen keskeytystä.

Todettakoon nyt ihan aluksi, että rapsakka keli ei ole Ryhmä Lown ydinosaamista. Sääennusteiden valossa lähtökohdat vuoden 2010 kisalle olivat siis mahdollisimman huonot, ennusteet mainitsivat 15 m/s vastatuulesta lauantaiksi, ja kaiken kruununa mukavaa kaatosadetta. Onneksi ennusteet olivat täysin väärässä, sadetta ei ollut lauantaina lainkaan ja tuultakin piisasi paljon yli luvatun. Olipa tosiaan onni, ettemme uskoneen moiseen kvasitieteeseen, vaan lähdimme matkaan. Oli nimittäin niin pirun hauska kisa.

Suomenlahtea lähtivät tällä kertaa kesyttämään keulamies Jace, pianisti-skuuttaaja Sinko ja aftguard Pete. Näin aluksi, aplodit koko miehistölle loistavasta toiminnasta, mikään tuuli tai olosuhde ei ole liian rankkaa näille purjehduksen monitoimimiehille. Nurkumatta ja vaatimattomalla kaljapalkalla äijät repivät vanhan Siestan jälleen kerran lentoon, ainoastaan pinnamiehen kokemattomuus ja todella omituiset ajolinjat olivat ylivoimaisen voiton tiellä. Tietysti ison puomin puuttuminenkin hiukan hankaloitti tavoitteiden täyttymistä…miehistöpainosta puuttui arviolta 90 kiloa laardia, mutta arvelimme pärjäävämme pakkaamalla proviantit – kuten chablikset, kateenkorvat, puolikkaan savuporonruhon ja lakkaliköörokonvehdit – styyran pedille. Detaljitietona, ryhmä Lowhan on Suomen gastronomiapurjehduksen keulakuva, ”sail and cook”-genren perustaja.

Kaatosateen runnellessa Haukilahtea saapui Gruppa Low pelipaikalle, imaisi spydärit, joi lähtöoluet, häsläsi releet paikoilleen ja katsastutti veneen. ”Arvalla” katsastukseen valittu Low selviytyi tietysti puhtain paperein, mutta heittomerkit ovat vaan vihjeenä siitä, että me tiedämme mitä kähmintää ja politikointia koko homman taustalla oli. Siis selvä salaliitto!

Hyvissä ajoin lilluimme lähtöalueelle etsimään toimivia trimmejä ja vakoilemaan kanssakilpailijoiden purje-setuppia. Tuuli pyöri Haukilahden edustalla alle kympissä, joten hetken arpomisen ja härväämisen jälkeen kaivoimme purjevaraston virkaa toimittavasta huussista kannelle geekolmosen ja runttasimme genoa ykkösen jonkinlaiseen kasaan mahdollista vaihtoa varten. Olisi pitänyt pakata kunnolla se seili, sillä kisan aikana keulapurjeen vaihtoon tuhrautui hiukan liikaa aikaa, kun semmoista myttyä oli kovin hankalaa liikutella ja liitsata. Positiivista asiassa oli, että suoritimme ensimmäisen kerran keulapurjeen vaihdon kisatilanteessa, ja nyt peräti kahdesti. Jos me joskus harjoittelisimme, niin seilinvaihdot voisi ottaa ohjelmaan.

ORCi3 luokkaan oli ilmoittautunut kaikkiaan 11 venettä, mutta jo ennen starttia osa kisailijoista oli heittänyt purjehdushanskat kehään. Lähtöalueelta puuttuivat tutuista ainakin Solveig ja Merinna. Tilaa paukkuveneen ympäristössä oli siis riittämiin.

Startti oli keskinkertainen. Etsiessämme köysien paikkoja emme huomanneet katsoa tiukua, kunnes joku jossain vaiheessa kysäisi asiaa. Pianistin kello näytti paria minuuttia vajaata, joten löimme kisamoodin päälle ja lähdimme viivalle hengailemaan. Olimme sopivasti minuutin paukun kohdilla lippukiulun tuntumassa ja jarrutellen valuimme alamerkille, mistä otimme styyran startin loppulössin takaa. Keskinkertainen startti siis, mutta muutamalla tikillä ehdimme pääpossen matkaan.

Haukilahden ensimmäisellä viittaporilla tikkasimme Infernolaivueen edustajien, Donnan ja Valpurin ohi ja olimme nähdäksemme luokan kolmantena heti Swan Tarantellan ja MP36 Tiaren vanavedessä. Vemppailu vastatuuleen Melkin kääntöpoijulle sujui kohtuullisesti, Inffarit pysyivät takana, ero kärjessä laukkaaviin ikäneitoihin oli järjellisissä rajoissa ja pikkulyssin veneitä alkoi ilmestyä ohiteltavaksi. Tunnelma veneessä oli rennon oloinen. Miehistö kertoili härskejä vitsejä laidalla ja maisteli veneeseen raijattuja ruokajuomia.

Pätkä Melkiltä Hramtsowille oli semmoista löysää kryssiä, apparenttituuli heilui 40 ja 50 asteen välillä. Ohitimme muutaman pikkulyssin veneen, joukossa ainakin Nortti, ja pidimme Inffarit takana. Katajaluodon jälkeen aallokko kasvoi ja Lown vauhti hidastui aavistuksen. Valpuri ja Donna eivät nyt kuitenkaan tuntuneet saavuttavan ja ero etujoukkoon kasvoi hitaasti. Olimme edelleen asetetuissa tavoitteissa. Hiukan kaipailimme sitä turkulaista Siestaa, mutta emme nähneet venettä kertaakaan kisan aikana. Jälkeenpäin kuvista ja nettijutuista selvisi, että Annaliviakin oli skabaamassa ollut.

Hramtsowilta kurssi kääntyi kryssiksi kohti Kalbista. Aallokko pysyi edelleen kohtuullisena ja Low kulki suurinpiirtein targeteissa. Infernoista ainakin Valpurilla oli trimmit kohdillaan ja ajoivat kovempaa ja korkeammalle, joten päätimme vaihtaa keulaan vauhdintuojaksi hiukan suurempaa tyykiä. Kuten mainittua, ykkösmytyn liitsaaminen kolmosen tilalle ei sujunut kovin jouheasti ja pinnamies sai asian johdosta muutaman kohtauksen. Valpuri luikkasi ohi ennen ykkösen ylösnousemusta ja tuulikin shiftasi niin, että hetken Low pyöri ympyrää etsiessään sitä punaista viivaa Kalbikselle. Pitkän turaamisen jälkeen saimme veneen liikkeelle ja kulmat Kalbikselle olivat edelleen kryssivoittoisia, mutta tuuli enteili selvästi ennustettua shiftiä lounaaseen. Muutaman tikin jälkeen hinasimme pallopurjeen mastoon ja aloitimme loputtoman jiippisarjan.

Yölinja Kalbikselle ja Portille oli suhteellisen syvältä. Heikko ja kääntyilevä tuuli, vanha maininki, sumu ja yleinen ketutus tekivät ajamisesta todella raastavaa. Parhaimmillaankin kurssi heitteli 30 astetta puoleensa, ja homma toimi vasta sitten, kun jätimme tuulimittarin tuijottelun vähemmälle ja yritimme pitää ainoastaa kompassisuunnan. Muita veneitä tahi laivoja ei vallineissa olosuhteissa näkynyt, ainoastaan ajoittaiset sumutorven töräykset piristivät fiilingiä.  Yleisen mielialan ja painonjakauman kohentamiseksi suurin osa miehistöstä siirtyi sisätiloihin lyömään korttia.

Hyvin nukutun yön ja tukevan aamiaisen jälkeen olimme jossain Kalbiksen ja Portin puolimatkassa. Kalbodagrund ohitettiin plotterin mukaan kolmen kinttailla, ja samainen kapistus ennusteli Kotkan Portin olevan kuitattuna joskus iltapäivällä. Kilpakelluimme rumppislinjan tuntumassa ja haisevan aamu-usvan hälvettyä bongasimme etelästä Valpurin ja etuoikealta vihreän Å:n, eli Tarantellan.

L
Lown kiemurtelua Kalbodagrundilta Kotkan Portille. On se kumma kun ei suoraan ajeta...

Loppupätkä Portille oli kuviokelluntaa muutamalla käännöksellä höystettynä kiukuttelevaa tuulta seuraten. Aluksi saavutimme kansantanssivenettä ja ohitimme Valpurin, mutta Portille tultaessa merten shakkiottelu päättyi Tarantellan voitoksi Lowin jäädessä kakkoseksi. Croutch-sheettejä tutkailtuamme tulimme siihen lopputulemaan, että tasoitetussa ajassa olimme toisena heti Valpuri jälkeen Tarantellan vaaniessa muutaman minuutin päässä kolmantena. Tuloslista vahvisti arvailumme myöhemmin. Siis edelleen tavoiteaikataulun mukaisesti. Ainoastaan viisi venettä kuittasi Portilla, loput olivat joko keskeyttäneet tai kärsivät hapettuneista antennikontakteista.

Kotkan Portilta alkoi sivutuulipätkä Suursaareen. Barberoimme genoan laitaan ja suhailimme ihan mukavan aurinkoisessa säässä kohti Neuvostoliittoa. Tarantella laski keulapurjeen ja jäi odottelemaan kanssakisailijoita ja nosti keulapurjeen uudelleen vasta Lowin kiitäessä ohi. Eipä siinä kauaa mennyt, kun Swan ohitti jälleen Siestan. Muista luokkamme veneistä ei ollut havaintoja. Suursaaren itäpuolella olosuhteet olivat siedettäviä, mutta eteläkärkeä lähestyttäessä ilkeät puuskat vaivasivat etenemistä. Reivasimme ison, piinasimme tuuleen  ja aloitimme valmistelut keulapurjeen vaihtamiseksi. Keulapurje olisi tietysti pitänyt vaihtaa paljon aikaisemmin, sillä saaren länsipuolella tuuli nousi yli kymppiin ja touhuun tuli kertaheitolla lisää vaikeusastetta nopeasti kasvaneen aallokon heiluttaessa venettä. Ajoittain koko keulagastiosasto oli uimasillaan, ja ainoastaan Lown tukevat kaiteet pelastivat keulamiehen ja apurin pidemmältä pulikoinnilta. Ajoimme suhteettoman kauan ilman keulapurjetta ja ajauduimme suhteettoman kauas rannasta ja muun hyvän lisäksi veneitä lappasi ohitse molemmilta puolilta. Pieni kauneusvirhe muuten niin hyvin menneessä kisassa.

Suursaaren länsipuolella purjehdusolosuhteet vaikeutuivat iltapäivän kuluessa. Aallokko kasvoi korkeaksi ja rapsakka tuuli puhalteli veneitä kumoon ja purjemaakareiden pankkitileille katetta. Osaan veneistä ilmestyi jo trysaileja, mutta Low nilkutti eteenpäin reivatulla isolla ja kolmosjennillä. Se isopurje ei kyllä toiminut ollenkaan. Purje oli läpsyttelevän muodokas ja troppia vaivaan emme keksineet. Ehkä pujottamaton kakkosreivi ja myrskyfokka olisivat olleet oikeampia ratkaisuja tilanteessa, mutta ainakaan polaareista ei tarvinnut enää tuossa vaiheessa olla huolissaan, sillä kaikki energia meni veneen oikaisuun puffeissa. Keulapurjekin oli turhan tehokas ja tuulen riepoma Low kulki totaalisen länässä. Liikkui nyt kuitenkin, vaikka ajoittain meri tunki sitlooraan niin, että laidalta toiselle joutui kahlaamaan polviaan myöten vedessä.

Suursaaren pohjoiskärjen tietämillä isopurjeesta kuului naukaisu ja takaliesma repeytyi parin metrin matkalta irti. Aikamme sitä repaleista isoa tuijotimme ja mietimme, pääsisikö pelkällä genoalla kryssimään maaliin. Lisävahinkojen välttämiseksi otimme kuitenkin ison alas ja samalla koko puomi tipahti kannelle. Turhan nopea lasku ja syyksi paljastui murtunut puomihela. Asiaa ihmetellessämme tuuli tarttui osaksi laskettuun isoon, ja kannella vispaava puomi oli tehdä puolesta miehistöstä sairaslomalaisia. Yhteisvoimin taltutimme vapaapainiotteella puominpenteleen, sidoimme koko hökötyksen laitaan rauhoittumaan  ja totesimme olevamme osa keskeyttäneiden joukkoa. Vaikka Suomen avomeripurjehdus on mitä on – joidenkin mielestä – niin tällä kertaa vene petti, eivät miehet. Otti se keskeytys silti koville, ainoastaan puolet duunista tuli tehtyä.

Löpöä tankissa oli tietysti liian vähän, mutta käytimme nekin vähät liemet pikaiseen poistumiseen Venäjältä. Portin tasolla nostimme kolmosgenoan ja surffailimme avokulmia Kotkan Pursiseuran uudistettuun ravintolaan syömään anturoita. Matkalla kuuntelimme radiosta keskeyttäneiden kasvavaa listaa ja lopuksi suurin osa kisanneista veneistä taisikin köllötellä Kotkan vierasvenesatamassa.

Loppukaneetiksi, purjehdus on yleensä kivaa, säävarauksella.

4 thoughts on “Suursaari Race – Osa-aikaduunarit

  1. Hatunnosto miehistölle, kuten kaikille kisaan osallistujille.

  2. Jep, mielenkiintoinen kisa ja kokemuksena erinomainen. Tietääpähän seuraavalla kerralla hiukan paremmin, mitä pitää tehdä. Se nyt vaan on niin, että harvoin sitä Suomessa pääsee tuommoiseen keliin harjoittelemaan. Ainakin itselläni oli tasan ensimmäinen kerta kun yritin (kilpa)purjehtia yli kahdenkympin puuskissa…

    Kannella ja varsinkin keulassa taisteilleille gasteille vielä suurempi hatunnosto, sitloorassa oli paljon helpompaa.

  3. No joo, kyllä se meininki siellä keulassa välillä hirvitti. Kattelin tossa plaanaassa käytävää kädenvääntöä ja haistattelua kotimaisen purjehduksen tasosta… Eiköhän tosta reissusta jokaisessa mukana olleessa veneessä opittu tärkeitä oppeja tulevaisuuden kisoihin. Olihan se tiedossa meilläkin että keli kovenee lauantaina, mutta itse ainakin muistin pitää nestetasapainon plussan puolella 😉
    Sitäpaitsi Kotka on ihan nasta city, ja kotimaan matkailu on kivaa!

    1. Saatiin ainakin treenattua, miten bissetäydennys tehdään lennossa. Tirmo rules!

Comments are closed.